Tänä pitkänä lomaviikonloppuna piti olla mökillä, mutta suunnitelmat muuttuivat - niinkuin usein käy. Pe 10.5 oli kuitenkin hyvää aikaa ja kohtalainen ilmakin lähteä ulkoilemaan kameran kanssa.
Lähdin ajelemaan (sähköpyörällä siis :) Vantaanjoen vartta alajuoksulle päin. Ilma oli pilvinen, mutta sade ei uhannut ja lämpöäkin runsaat 15 astetta. Satakielet lauloivat, hieno fiilis, mutta kuvaa niistä ei saanut, en päässyt edes näkemään. Joella uiskenteli muutama telkkä ja Vanhankaupungin koskea ennen maa oli jo keltaisenaan rentukoita.
![]() ![]() Telkkäpariskunta |
![]() ![]() Rentukoita |
Kosken alajuoksulla oli lokkeja ja sorsia sekä tiiroja.
![]() ![]() Harmaalokki |
![]() ![]() Kalatiira |
Ajoin siitä vielä eteenpäin ja tulin Lammassaareen vieville pitkospuille. Siellä en ennen ollut käynytkään, joten pistin pyörän parkkiin ja lähdin tallustelemaan. Ja silloin näin pääskyt, kesä! :) Puolimatkassa pajupusikossa hyöri joku harmahtava pikkulintu. Paikalle tulleet ornit tunnistivat sen hernekertuksi. Minulla ei ollut hajuakaan, mikä se olisi voinut olla. :D Kuvaus oli hankalaa, koska se oli koko ajan pusikon suojassa.
![]() ![]() Lammassaaren pitkospuut (mantereelle päin kuvattuna) |
![]() ![]() Hernekerttu |
Lammassaaressa sain vinkin, että siellä on yhdellä oksalla ollut kehrääjä jo pidemmän aikaa. Siellähän se nukkui! Lintutornista näin vielä sitruunavästäräkin, mutta kovin kaukaa se piti kuvata.
![]() ![]() Kehrääjä |
![]() ![]() Sitruunavästäräkki |
Bongarit olivat etsimässä kahta kattohaikaraa, jotka olivat kuulemma pesimäpuuhissa. Niitä en onnistunut näkemään. Jatkoin Lammassaaresta matkaa Viikin pelloille, jossa kiuru istui sähköpaimenlangalla ihan pyörätien vieressä. Mikä tuuri, yleensä kiurut ovat kaukana taivaalla livertämässä. Siinä se lauloi aivan kuin taivaallakin, olipa hienoa kuunneltavaa. <3 Pelloilla pyöri myös runsaasti lokkeja, variksia ja naakkoja sekä töyhtöhyyppiä.
![]() ![]() Kiuru |
![]() ![]() Töyhtöhyyppä |
_DSC1509
Metsä oli valkoisenaan valkovuokkoja, todella hienon näköistä.
Viikin rannassa oli normi vesilintuja (sorsia, tukkasotkia sekä myös nokikana, jonka olin kuvannut jo aiemmin). Myös satakieli kuului taas, mutta en nytkään onnistunut sitä näkemään. Kotimatkalla joen vartta ylöspäin näin hernekertun uudelleen, samanlaisessa pajupuskassa, mutta ihan eri paikassa.
Oikein onnistunut reissu. Uusina (vaikkakaan ei harvinaisina) lajeina tuli kuvattua harmaalokki, kalatiira, hernekerttu, kehrääjä, kottarainen ja sitruunavästäräkki. Lisäksi sain erinomaisia kuvia kiurusta.
January
February
(1)
March (1)
April
May
(1)
June (1)
July
August
(1)
September (1)
(1)
October (1)
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|
January
February
March
April
May
June
July
August
September
October
November
December
|