Kesäkuun ekan viikon olin päättänyt tutustua luontonähtävyyksiin Lounais-Hämeessa, lähinnä Tammelan seudulla.
Ekana sunnuntai-iltana piipahdin kiertämään Torronsuon lyhyen pitkospuureitin. Illalla oli hiljaista, suo oli kaunis, mutta lintuja ei näkynyt. Kierroksen loppupuolella käki kukkui ihan lähellä ja olen varma, että olin sen puun alla, mistä ääni kuului. <3 Lehvästö oli kuitenkin niin tiheä, että lintua ei näkynyt. Kierroksen jälkeen kapusin vielä suon länsireunan korkeaan lintutorniin. Tornin vierestä koivusta lähti silloin käki lentoon, tai niin ainakin uskon. En ehtinyt kaivella kuvausvehkeitä edes valmiiksi.
Palasin maanantai-iltana samoihin aikoihin lintutornille, josko käki olisi siellä uudestaan. Useinhan nuo tuppaavat pyörimään samoilla paikoilla. Ja olipa todella hyvä tuuri, aika lähellä tornia koivun latvastossa oli joku oudon näköinen lintu, josta ehdin saada yhden kuvan ennenkuin se häipyi: käkihän se siinä!
Näin viikon aikana käen vielä uudelleenkiin seuraavana sunnuntaiaamuna ihan toisessa paikassa, Torronsuon/Talpianjärven reunamilla pariinkin otteeseen. Silloinkaan en ehtinyt saada kameraa valmiiksi, kun se jo häipyi tiehensä. :/
Tiistaina lähdin katselemaan Liesjärven kansallispuistoa, suurin kiinnostuksen kohde oli Kyynärharju, todella kapea ja pitkä harju, joka erottaa Kyynärän ja Juovanselän. Päivä oli pilvinen, mikä näkyy kuvissa harmautena. Heti alkumatkasta näin pari kuikkaa Juovanselällä ja toisen pariskunnan hiukan myöhemmin. Molemmat olivat aika kaukana rannasta ja kun päiväkin oli harmaa, ei kuvista tullut kovin kummoisia. Uusi laji kuvattuna kuitenkin. :)
Kuljin harjun toiseen päähän asti ja siellä loppumatkasta oli kanadanhanhiperhe. Poikaset olivat jo aika isoja, mutta söpöjä karvapalleroita vielä. Seurailin niitä jonkin matkaa.
Lisää kuvia hanhipoikueesta näet kuvaa klikkaamalla.
Paluumatkalla pysähdyin evästauolle harjussa olevalle olemattoman pienelle salmelle (Kyynärjuova), jonka ylitse on tehty kävelysilta. K-Raudan tarjouksesta ostettu pilkkireppu/jakkarayhdistelmä toimii! Alla oleva kuva on otettu puhelimella (HTC ONE), ällistyttävän hyvä.
Muita havaintoja tuolta reissulta västäräkki, peippo, kalalokki, kirjosieppo ja korppi. Pirttilahden pysäköintipaikalta jatkoin sitten patikointia länteen kohti Siltalahtea, jossa on tulipaikka. Polku sinne kulkee jänskän tiheän metsän halki. Siellä oli pikkulintuja (mm. peippo, kirjosieppo). Paistelin notskilla makkaraa ja todella nautin, myös kauniista järvimaisemasta. <3 Ei lintuja täälläkään. :/
Kotimatkalla ajoin Saaren kansanpuiston kautta ja kapusin harjulla olevaan puiseen Kaukolanharjun näkötorniin. Huipulta avautuvat hulppeat näkymät Hämeen järviylängölle. Mutta hiki tuli kivutessa, jo itse torni on aikamoisen mäen päällä ja sitten vielä kapuaminen torniin ja ilmakin oli lämmin. :D
Keskviikkoaamuna lähdin Torronsuolle tarkoituksena kulkea pitkospuita pitkin suon poikki ja takaisin, ehkä noin 4 km matkan. Ilma oli nyt hieno eikä aamulla vielä liian kuuma. Hiljaista oli suolla nytkin, mutta komea maisema. Alkumatkalla bongasin puun latvasta metsäkirvisen (korjattu, luulin niittykirviseksi, mutta sain Birdlifelta lajimäärityksen), sain siitä muutamia tärähtäneitä otoksia.
Puolivälissä huomasin maata tonkimassa oudonnäköisen linnun. Myöhemmin tunnistin sen lintukirjasta kapustarinnaksi. En millään saanut siitäkään kunnon terävää kuvaa, vaikka lintu ei kauheasti liikuskellutkaan. Paluumatkalla kapustarinta oli edelleen samassa paikassa.
Loppumatkasta pari retkeilijää tuli kysymään minulta(!?) näreen nokassa laulavan linnun tunnistusta. Enpä tiennyt. Taisin olla pro:n näköinen. :) Tässä tärähtänyt ja muutenkin epäterävä kuva siitäkin. Lintukirjan perusteella luulen tunnistaneeni sen pensastaskuksi.
Siinäpä oikeastaan neljän kilometrin suokävelyn saalis! Siellä pitäisi pesiä 100 lajia, missähän ne ovat? Toki näin kaukaa myös lokkeja ja korppeja, peipon yms. Kolme uutta lajia tuli kuvattua.
Perjantaina lähdin etsimään Torronsuon eteläistä Idänpäänkallion lintutornia, joka on Torron kylän lähettyvillä. Aikamoisia pittoreskeja kyläteitä! Oikein kiva paikka. Tornin vieressä lauleskeli hartaasti puiden latvoissa paikkaa vaihtaen pajulintu, jota oli helpohko kuvata tornista, kerrankin.
Muuta ei sitten näkynytkään. Paitsi suo.
Lounaan jälkeen kävin vielä Koijärven lintutornilla, mutta se oli täysin turha käynti. Ensin aikamoinen ajo metsätietä ja sen jälkeen patikointia kilometrin verran. Perille päästyä lintutornilla oli kyltti, että se on huonossa kunnossa ja kiipeäminen omalla vastuulla... (huomasin vasta jälkikäteen, että tästä on kyllä kerrottu Lounais-Hämeen Lintuharrastajien sivuilla, kts. Koijärven linkki). No kiipesin sinne kuitenkin, järvellä näkyi yksi haapana ja kamerakin temppuili. Kaakosta oli tulossa ukkonen ja alkoi sataa, joten jätin loppupäivän bongailut vähiin. Huonon iltapäivän pelasti kuitenkin tien vieressä ruokaillut kurkipariskunta, jonka liian innokkaana tietysti pelästitytin tiehensä!
Loppuillan yritin saada hyvää lentokuvaa pöntöstä tulevasta talitiaisesta. Periaatteessa muuten hyviä kuvia, mutta yhdessäkään ei lentävä tiainen näy terävänä. Lopulta esitarkensin kameran johonkin pöntön eteen ja aloin ottaa sarjatulella kuvia heti, kun linnun pää ilmestyi oviaukolle. Näin sain aina yhden lentokuvan: seuraavassa se oli jo pois etsimestä! Pitäisi olla nopeampi konetuliase, tuo D800E ottaa viisi kuvaa sekunnissa. Ohessa paras niistä.
Mökin pihapiiriä tuntitolkulla seuratessa tuli sen asujaimisto aika selväksi: mustarastas hoivaili pentustaan, joka opetteli lentämään (en hennonnut mennä häiritsemään kameran kera), talitiaiset ruokkivat pesuettaan pöntössä ja punarinta kierteli pihassa myös ahkerasti. Jostain syystä pihapiirissä asuva kirjosieppo yritti useampaankin kertaan mennä tiaisten pönttöön!? Myös sepelkyyhky vieraili pihassa muutaman kerran. Seudulla on paljon korppeja ja niiden karhea raakunta kuuluu jostain suunnasta melkein koko ajan. Talpianjärvellä on iso kurkipopulaatio, mutta sitä on vaikea päästä näkemään, äänet kyllä kuuluvat. Tien vieressä niitä saattoi joskus bongata. Toivottavasti näen niitä muuttoaikana paremmin.
_D8E5775Kirjosieppo kurkkii/pyrkii talitiaisten pesälle
_D8E5634Punarinta
_D8E5578Korppi
_D8E5626Sepelkyyhky pihapuussa
Viikosta jäi hiukan ristiriitainen olo, sillä vaikka onnistuinkin saamaan kuvia viidestä uudesta lajista, ei kuvien taso hyvistä välineistä huolimatta tyydytä. Vika lienee suurelta osin kuvaajan tekniikassa, täytyy harjoitella lisää. Mutta monopod, jossa on pyöreä herkästi pyörähtävä pohja, ei kertakaikkiaan toimi pitkähkön (300 mm + TC 20) ja melko painavan telen kanssa. Objektiivin pyörähdysliike sivuttain ei ole näin hallinnassa, vaikka sen muuten saisikin pidettyä suht hyvin paikoillaan. Käsivaraltakin vartaloon tuettuna tuntuu usein onnistuvan paremmin. Seuraavaksi hankintalistalla on siis mukana raahattava jalusta & gimbaali ja parempi monopod (gimbal on suomeksi "kiikku", lähtivät jo tilaukseen :), tuo nykyinen yksijalka ei toimi kuin kantoapuna. Loputon varustelukierre. :D
Lounais-Hämeen Lintuharrastajat ry. ylläpitää hyvää listaa alueen havaintopaikoista. Suosittelen, jos kiinnostaa. Liityinpä juuri jäseneksi.